Omenapuut

Omenapuulajikkeet eroavat toisistaan kasvutavoiltaan ja hedelmiltään. Jotkut lajikkeet sopivat ensisijaisesti tuorekäyttöön ja jotkut talouskäyttöön, jotkut molempiin. Hedelmien maku, väri ja varastoinninkestävyys vaihtelevat. Kun istutat sekä kesä- että syyslajikkeita, saat nauttia hedelmistä pitkin loppukesää ja syksyä. Talviomenat säilyvät erityisen pitkään.

Omenapuut eivät ole itsepölytteisiä, joten istuta vähintään 2 eri lajiketta. Perheomenapuuhun on vartettu useita lajikkeita, jolloin kukat pölyttävät toinen toisensa.

Omenapuiden istutusväli on noin 4-5 metriä. Maan väsymisen vuoksi älä istuta omenapuuta paikkaan, jossa on aikaisemmin kasvanut omena- tai päärynäpuu. Leikkauksen tavoitteena on puu, jolla ilmava latvus ja vankat oksat. Istutusleikkaus tehdään varhain keväällä. Kesällä tai syksyllä istutetulle puulle se tehdään seuraavana keväänä.

Kääpiöomenapuut on vartettu hillittykasvuiseen perusrunkoon. Kääpiöpuun koko on noin ½ - ¾ normaalikokoisen lajikkeen koosta. Kääpiöpuulla on pieni juuristo, joten se vaatii tuentaa koko ikänsä.

Normaalikokokoiset omenapuumme ovat taimikokoa 150-200 cm. Tsekkaa isommat taimet SATOIKÄISET-tuoteryhmästä.
Puutarhamyymälämme sijaisee Hämeenkyrössä, kolmostien varressa, lähellä Ylöjärveä ja Tamperetta. Tervetuloa!
Tuotteet 1 - 31  (Yhteensä 31)
Pilariomenapuu Arbat 100-200 - Omenapuut - 3940525118859 - 1
48,00 € / kpl
Heti varastosta
Perheomenapuu, 3 lajiketta 150-200 - Omenapuut - 3940534074931 - 1
67,00 € / kpl
Tulossa / tarkista saatavuus
Omenapuu Ananaskaneli 150-200 - Omenapuut - 3940843865350 - 1
45,00 € / kpl
Heti varastosta
Omenapuu Antonovka Safrannoje 150-200 - Omenapuut - 3940534062914 - 1
40,00 € / kpl
Heti varastosta
Omenapuu Bergius 150-200 - Omenapuut - 3941084447831 - 1
47,00 € / kpl
Heti varastosta
Omenapuu Borgovskoje 150-200 - Omenapuut - 3940534060194 - 1
47,00 € / kpl
Heti varastosta
Pilariomenapuu Dzin 100-200 - Omenapuut - AB10010010689 - 1
48,00 € / kpl
Heti varastosta
Omenapuu Eppulainen 150-200 - Omenapuut - 3940534057132 - 1
47,00 € / kpl
Heti varastosta
Omenapuu Grenman 150-200 - Omenapuut - 3940843858116 - 1
47,00 € / kpl
Heti varastosta
Kääpiöomenapuu  Huvitus 150-200 - Omenapuut - 3940534077604 - 1
47,00 € / kpl
Heti varastosta
Omenapuu Huvitus 150-200 - Omenapuut - 3940534051673 - 1
40,00 € / kpl
Heti varastosta
Omenapuu Jaspi 150-200 - Omenapuut - 3940534057927 - 1
40,00 € / kpl
Heti varastosta
Omenapuu Jättimelba 150-200 - Omenapuut - 3940534066172 - 1
40,00 € / kpl
Heti varastosta
Omenapuu Keltakaneli 150-200 - Omenapuut - 3940534058733 - 1
40,00 € / kpl
Heti varastosta
Omenapuu Konsta FinE® 150-200 - Omenapuut - 3940534066967 - 1
47,00 € / kpl
Heti varastosta
Omenapuu Krasnoje Ranneje 150-200 - Omenapuut - 3950874268464 - 1
47,00 € / kpl
Heti varastosta
Omenapuu Pekka FinE® 150-200 - Omenapuut - 3940534059433 - 1
47,00 € / kpl
Heti varastosta
Kääpiöomenapuu Pirja FinE® 150-200 - Omenapuut - 3940534079905 - 1
47,00 € / kpl
Heti varastosta
Omenapuu Pirja FinE®  150-200 - Omenapuut - 3940534056456 - 1
40,00 € / kpl
Heti varastosta
Omenapuu Punainen Melba 150-200 - Omenapuut - 3940534065366 - 1
40,00 € / kpl
Tulossa / tarkista saatavuus
Kääpiöomenapuu Punakaneli 150-200 - Omenapuut - 3940534081441 - 1
47,00 € / kpl
Heti varastosta
Omenapuu Punakaneli 150-200 - Omenapuut - 3940534062075 - 1
40,00 € / kpl
Heti varastosta
Omenapuu  Sandra 150-200 - Omenapuut - 3940534050867 - 1
47,00 € / kpl
Heti varastosta
Omenapuu  Sariola 150-200 - Omenapuut - 3940534063706 - 1
45,00 € / kpl
Heti varastosta
Omenapuu Scarlet Surprise 150-200 - Omenapuut - AB10010011231 - 1
48,00 € / kpl
Heti varastosta
Omenapuu Suislepp 150-200 - Omenapuut - AB10010011092 - 1
45,00 € / kpl
Heti varastosta
Omenapuu Tallinnan Päärynäomena 150-200 - Omenapuut - 3941084454761 - 1
47,00 € / kpl
Heti varastosta
Kääpiöomenapuu Valkea Kuulas 150-200 - Omenapuut - 3940534078212 - 1
47,00 € / kpl
Tulossa / tarkista saatavuus
Omenapuu Valkea Kuulas 150-200 - Omenapuut - 3940534055794 - 1
40,00 € / kpl
Heti varastosta
Omenapuu Vuokko 150-200 - Omenapuut - 3940534054919 - 1
40,00 € / kpl
Heti varastosta
Kääpiöomenapuu  Åkerö Hassel 125-150 - Omenapuut - 3940534084848 - 1
47,00 € / kpl
Heti varastosta