Pensasruusut

Pensasruusut ovat helppohoitoisia koristepensaita. Istuttamalla eri aikaan kukkivia pensasruusuja, saadaan kukinnasta nauttia melkein koko kesä.

Kaikki ruusut hyötyvät säännöllisestä kalkituksesta, sopiva maan PH on 6-6,5. Maan tulisi olla vettä läpäisevää. Savimaalla ruusut kannattaa istuttaa harjuun ja maan voi salaojittaa. Vaatimukset kasvualustan suhteen vaihtelevat lajeittain ja niistä on kerrottu tuotekuvauksissa. Sopiva kasvualustan syvyys on noin 50 cm. Runsaasti kukkiakseen ruusut tarvitsevat aurinkoisen tai kevyesti varjoisan paikan.
 
Pensasruusuja voi istuttaa omaksi ryhmäkseen, muiden koristepensaiden tapaan ja seuraan, aidanteeksi, suojapensaaksi sekä monilajiseen kasviryhmään esim. yksittäispensaaksi perennaryhmään. Matalia pensasruusulajikkeita voi käyttää maanpeittokasveina ja rinteissä. Taimet istutetaan lajikkeen koosta riippuen 70-150 cm välein.

Kurtturuusu Rosa rugosa ja sen valkoinen muoto Rosa rugosa Alba on julistettu kielletyiksi, niitä ei ole valikoimassamme. Tarhakurtturuusut eli Rosa Rugosa-Ryhmän ruusut ovat sallittuja.

EUR
28 tuotetta
Järjestys:
Keijunruusu Darts Defender - Pensasruusut - 3940564059311 - 1
Keijunruusu Darts Defender - Pensasruusut - 3940564059311 - 2

Keijunruusu Darts Defender

Rosa 'Dart's Defender'
Keijunruusu Rosa ’Dart’s Defender’ I-VI(VII) kork. 1-1,5 m/ lev. 1-1,5 m A-Pv Nukke- ja hansaruusun risteymä. Kukat ovat keskikokoiset, puolikerrannaiset, violetin punaiset ja tuoksuvat, ne...
12,50 € / kpl
Tarhakurtturuusu David Thompson - Pensasruusut - AB10010010623 - 1

Tarhakurtturuusu David Thompson

Rosa 'David Thompson'
Tarhakurtturuusu ’David Thompson’ Rosa Rugosa-Ryhmä I-IV kork. 1-1,2 m/ lev. 1-2 m A-Pv Liilanroosat puolikerrotut kukat. Keskivahva mausteinen tuoksu. Kukkii kauan, heinäkuun alusta syksyyn....
19,00 € / kpl
Hansaruusu Hansa - Pensasruusut - 3940564050172 - 1

Hansaruusu Hansa

Rosa 'Hansa'
Hansaruusu Rosa ’Hansa’ I-VI kork. 1,5-2 m/ lev. 1,5-2 m A-Pv Suuret kerrannaiset violetinpunaiset kukat tuoksuvat voimakkaasti ja ne muodostuvat saman vuoden versoihin. Kukinta on runsainta...
17,00 € / kpl
Norjanruusu Hurdal - Pensasruusut - AB10010011320 - 1

Norjanruusu Hurdal

Rosa 'Hurdal'
Norjanruusu Hurdal Rosa ’Hurdal’ I-IV kork. 2-4 m/ lev. 2,5 m A-Pv Kukat vaaleanpunaiset, puolikerrannaiset tai kerrannaiset, mietotuoksuiset, lev. 5-7 cm. Kukkii kesäkuun puolivälistä-lopulta...
22,00 € / kpl
Morsionruusu FinE® - Pensasruusut - 3940564028539 - 1

Morsionruusu FinE®

Rosa 'Juhannusmorsian'
Morsionruusu Rosa ’Juhannusmorsian’ I-VII kork. 1,5-2 m/lev. 2-2,5 m A Kukkii kesäkuun lopulla hennon vaaleanpunaisin kerrannaisin kukin, jotka kehittyvät edellisen vuoden versoihin. Kukat...
22,00 € / kpl
Rusoköynnösruusu New Dawn - Pensasruusut - AB10010010778 - 1

Rusoköynnösruusu New Dawn

Rosa 'New Dawn'
Rusoköynnösruusu ’New Dawn’ I-III kork. 2-3 m / lev. 1,5 m A Tuoksuvat, kerrotut, vaaleanroosat kukat vaalenevat kukinnan edetessä lähes valkoisiksi. Kukkii heinäkuussa runsaasti, noin 10...
20,00 € / kpl
Valamonruusu - Pensasruusut - 3940564021912 - 1

Valamonruusu

Rosa 'Splendens'
Valamonruusu Rosa ’Splendens’ I-VI kork. 1,5-2 m/ lev. 1,5 m A-Pv Loistavanpunaiset lähes yksinkertaiset mietotuoksuiset kukat. Kukinta alkaa heinäkuun alussa ja kestää 3 viikkoa. Pensas on...
18,00 € / kpl
Iloruusu Ilo FinE® - Pensasruusut - 3940564034073 - 1

Iloruusu Ilo FinE®

Rosa (Malyi-Ryhmä) 'Ilo'
Iloruusu Rosa (Malyi-Ryhmä) ’Ilo’ I-IV kork. 1,5-2 m/ lev. 1,5-2 m A-Pv Kukat ovat heleän vaaleanpunaiset, puolikerrannaiset, tuoksuvat. Kukkii noin kuukauden kesäkuun lopulta alkaen sekä...
22,00 € / kpl
Tarhaneidonruusu Lumo FinE® - Pensasruusut - 3940564035148 - 1

Tarhaneidonruusu Lumo FinE®

Rosa Alba-Ryhmä 'Lumo'
Tarhaneidonruusu Lumo Rosa Alba-Ryhmä 'Lumo' I-III kork. 1,5-2 m/ lev. 1,5 m A-Pv Hennon vaaleanpunaiset puolikerrotut kukat kesäkuun lopulta alkaen noin kolme viikkoa. Kukkii vanhoilla versoilla....
22,00 € / kpl
Teresanruusu - Pensasruusut - 3940564060195 - 1

Teresanruusu

Rosa Rugosa-R.'Therese Bugnet'
Teresanruusu Rosa Rugosa-Ryhmä ’Therese Bugnet’ I-V kork. 1,5-2 m/ lev. 1-1,5 m A Kukat ovat vaaleanpunaiset, kerrotut, hienotuoksuiset. Runsain kukinta on kesäkuun lopulta heinäkuun...
18,00 € / kpl
Tarhakurtturuusu Ritausma - Pensasruusut - AB10010011413 - 1

Tarhakurtturuusu Ritausma

Rosa Rugosa-Ryhmä 'Ritausma'
Tarhakurtturuusu Ritausma Rosa Rugosa-Ryhmä 'Ritausma' I-IV kork. 1,5 m/ lev.1,5 m A-Pv Hempeän vaaleanpunaiset, kerrotut, miedosti tuoksuvat kukat. Runsas pääkukinta heinäkuun alusta noin 1 kk...
19,00 € / kpl
Tornionlaaksonruusu - Pensasruusut - 3940564039214 - 1

Tornionlaaksonruusu

Rosa majalis 'Tornedal'
Tornionlaaksonruusu Rosa majalis 'Tornedal´ I-VIII kork. 1,5 m/ lev. 1,2 m A-Pv Pienehköt vaaleanpunaiset tiheästi kerrannaiset kukat. Kukkii kesäkuun lopulta alkaen 3-4 viikkoa edellisen kesän...
20,00 € / kpl
Nukkeruusu - Pensasruusut - 3940564033281 - 1

Nukkeruusu

Rosa nitida
Nukkeruusu Rosa nitida I-V kork. 0,8 m/ lev. 0,8 m A-Pv Vaaleanpunaiset, pienet, mietotuoksuiset kukat. Kukkii kesäkuun lopusta alkaen noin kuukauden. Kiiltävät lehdet, kaunis punainen...
12,50 € / kpl
Juhannusruusu Plena - Pensasruusut - AB10010011185 - 1

Juhannusruusu Plena

Rosa spinosissima 'Plena'
Juhannusruusu Rosa spinosissima 'Plena' (pimpinellafolia) I-VII(VIII) kork. 1,5-2 m/ lev. 2,5 m A-Pv Kansallisruusumme. Valkoiset kerrotut kukat juhannuksen aikaan pari viikkoa. Hurmaava tuoksu....
23,00 € / kpl